LUOKITUKSESTA :

Minä olen puuhastellut lehmieni kanssa vaihtelevalla menestyksellä melkein 20 vuotta. Siltä ajalta on kertynyt paljon tietoa, jota tutkimalla voin päätellä olenko onnistunut jalostamaan karjaani toivomaani suuntaan. Yhteenvedoista näen, että keskituotos on noussut yli 3000 kiloa, ja valkuaisprosenttikin parantunut muutamalla kymmenyksellä, rasvaprosentti sen sijaan on laskenut vähän. Karjantarkkailun tulosteista näen selvinä numeroina paljon mielenkiintoisia asioita siitä yksinkertaisesta syystä, että tiedot on aikanaan laskettu ja kirjattu talteen. Mutta miten on käynyt rakenteen? Ovatko lehmäni nyt parempirakenteisia kuin 20 vuotta sitten? En minä tiedä. Minulla ei ole olemassa yhtäkään tulostetta, joka kertoisi miten rakenne on kehittynyt vuosien saatossa. Indeksien perusteella voin olettaa, että lehmäni periyttävät keskitasoa parempia utareita, onhan utararekenneindeksien keskiarvo 107,7. En kuitenkaan jalosta karjaani parantaakseni indeksejä, vaan käytän indeksejä jalostaakseni karjaani parempia lehmiä.

Rakenteen parantaminen on tavoitteena, ja siihen päästäkseni pyrin käyttämään jalostukseen eläimiä, joilla on hyviä rakenneindeksejä. Mutta mistä ihmeestä saisin käsiini kaipaamani tiedon: Olenko onnistunut? Onko rakenne parantunut? Jos olisin ollut aktiivinen, olisin vuosittain mitannut lehmieni maavarat, kirjannut ne ylös, ja laskenut maavarojen keskiarvon ikäluokittain. Tai olisin voinut tehdä saman säkäkorkeuksien kanssa. Nyt minulla olisi edessäni faktaa, jonka perusteella voisin tehdä edes jonkinlaisia johtopäätöksiä. Mutta aikaa on vain rajallinen määrä, ja työtä paljon. En ole saanut moista aikaiseksi. Ja voidakseni verrata tätä tietoa, olisi muidenkin karjanomistajien pitänyt kerätä samat tiedot.

Jalostuskonsulentti vierailee karjassani säännöllisesti arvostelemassa lehmiäni rakenneindeksien laskentaa varten. Uusien lineaaristen arvostelujen myötä olisi helppoa tulostaa tilastoa, joka kertoisi minulle seuraavan 20 vuoden kuluttua, olenko edistynyt tavoitteessani jalostaa parempirakenteinen lehmä. Sama tilasto kertoisi myös vuosittain, onko lehmieni fenotyyppi yli vai alle maan keskiarvon. Seuraanhan minä maitotuotoksenkin kehitystä jatkuvasti - tuntuisi aika mahdottomalta, jos ainoa saamani tieto maitomääristä olisi indeksi. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että meijerit alkaisivat maksaa maitotilit pelkkien indeksien perusteella. Minulle on yhtä tärkeää saada kokonaiskuva lehmieni rakenteesta kuin niiden tuotoksesta ja terveydestäkin. Muissa maissa tämä ongelma on ratkaisu varsin yksinkertaisella tavalla: Konsulenttien rakennearvostelupöytäkirjoista lasketaan jokaiselle lehmälle ns. luokituspisteet, joiden maksimi on 100. Luokituspisteiden keskiarvo kertoo suoraan karjan rakenteellisen tason aivan samoin kuin keskituotos kertoo karjan tuotostason. Eläinkaupassa luokituspisteistä nähdään suoraan millainen eläin itse on, indeksithän kertovat vain sen, mitä se todennäköisesti periyttää jälkeläisilleen. Useimmat ostajat haluavat tietää, mitä lehmä on lypsänyt. Samalla tavoin useimpia ostajia kiinnostaa tietää, minkälainen lehmä on rakenteeltaan. Pitkä lukusarja lineaarisia arvosteluja vaatii tarkkaa paneutumista, ja eläimiä on niiden perusteella erittäin vaikeaa laittaa keskinäiseen järjestykseen. Luokitus on yhteenveto, josta rakenteen kokonaiskuva selviää yhdellä silmäyksellä.

Monet karjanomistajat ovat toivoneet luokitusten aloittamista myös Suomessa. Luonnollisin taho palvelun tarjoajaksi olisi lehmien rakennearvostelut hoitava SKJO. Asiaa on jo käsitelty jalostusvaliokunnassa ja myönteinen päätös on tehty. Toivottavasti tämä ilahduttava päätös myös johtaa käytännön toimiin eikä hautaudu organisaatiomuutoshankkeiden jalkoihin. Valtakunnallisen jalostusohjelman kannaltahan luokitustulosteen hyöty olisi yhtä vähäinen kuin karjantarkkailun vuositiedonannon tulostus karjanomistajan käyttöön. Karjan sisäisten jalostustavoitteiden saavuttamisen mittarina luokituspisteillä sen sijaan olisi merkittävä arvo.