ALKIOIDEN SUKUPUOLEN MÄÄRITYS KANADASSA

Kanadasta on tuotu Suomeen myös sexattuja lehmäalkioita. Vain kahdella  huuhteluryhmällä on oikeus sexata alkioita vientiä varten, joten tuotanto on vielä melko rajallista kysyntään nähden. Sexattujen alkioiden pakastuskelpoisuus on ihmetyttänyt suomalaisia ostajia,  joten lienee  paikallaan selventää eroja käytössä olevien menetelmien välillä.

Alkion sukupuoli määritetään DNA-näytteestä PCR-tutkimuksella samalla tavoin molemmissa maissa. Näytteestä etsitään Y-kromosomia, ja jos se löytyy, on kyseessä sonni. Pieni virhemarginaali määrityksessä johtuu siitä, että Y-kromosomin puuttuminen voi johtua myös jostain häiriötekijästä näytteenotossa.


Suomessa näyte otetaan kirurgin veitsellä vapaalla kädellä mikroskooppia apuna käyttäen. Näytteeseen pyritään ottamaan noin 20% alkion sisäsolumassasta. Näytteen otto heikentää alkion elinvoimaa, minkä takia sexatut alkiot suositellaan siirrettäviksi tuoreina.


Kanadassa  näyte otetaan mikromanipulaattorin avulla, mikä mahdollistaa vain 5 solun kokoisen näytteen. Näin pieni vaurio ei aiheuta alkion elinkyvyssä heikkenemistä, eikä pakastettujen ja sulatettujen alkioiden tiinehtyvyydessä ole tutkimuksissa havaittu eroa käsittelemättömiin alkioihin verrattuna 1- ja 2-luokan alkioissa. Vasta kun näyte otettiin 3-luokan alkioissa, tiinehtyvyys pakastuksen ja sulauksen jälkeen heikkeni.  Sexattujen (=näytepala otettu) 1-luokan pakastealkioiden tiineyttämis% oli tässä tutkimuksessa 54,2%, kun siirrosta oli kulunut 90 vrk.

Lähde: Gonzales C,Le Bourhis D, Guyader-Joly C, Moulin B, Heyman Y, Humblot P: Pregnancy rates after single direct transfer of biopsyed frozen-thawed bovine embryos according to quality)  

takaisin