VUOSI 2001:
Vuoden 2001 aikana tapahtui karjassamme melkoinen nuorennusleikkaus - peräti neljä 50-tonnaria ja kaksi viisi kertaa poikinutta lehmää joutuivat antamaan tilaa uudelle sukupolvelle. Sama muutostahti tulee jatkumaan vielä muutaman vuoden ajan, kun nyt nouseva nuori polvi aiotaan suurelta osin pitää kotikarjassa. Toivottavasti muutaman vuoden jälkeen eläinainesta riittää taas enemmän myös myyntiin, ja siinä vaiheessa tavoitteena on pystyä myymään eläimiä, joissa suomalaisen ayrshiren runsas tuotos ja tuontisonnien hyvät rakenneominaisuudet ovat yhdistyneet. On epäilemättä selvää, että myös vähemmän toivottuja geeniyhdistelmiä syntyy - juuri siinä piilee jalostuksen mielenkiintoisuus. Heikoimmat yksilöt joko karsitaan tai saavat kantaa alkioita.

Alhaisten Nauru
Keskituotos vuodelta 2001 oli 18,0-9834-413-4,2-345-3,51. Parhaan tuotoksen sai 3 kertaa poikinut A.Lilja, 11476-452-3,94-429-3,74 ja heikoin oli Jenkka, 7059-282-3,99-250-3,54. Jenkka on niin mukava ja helppohoitoinen lehmä, ettei sitä kerta kaikkiaan raaski laittaa pois heikosta tuotoksestaan huolimatta. Kaikki kuusi ensimmäisen tuotosvuotensa lypsänyttä M-kirjaimen lehmää lypsivät yli 10 000 kg. Ensikkoja poiki 5 kpl, joista parhaaksi on osoittautunut A.Nauru (Trident-Mäkelän Ulaus). Nauru herui 37,4 kiloon, ja kävi kesällä voittamassa ayrshire-championin tittelin sekä Ammujaisissa että Välkyssä, Ammujaisista heltisi myös Best in Show -titteli. Naurussa yhdistyy suomalaisen ayrshiren tuotoskyky amerikkalaiseen rakenteeseen. Kun Nauru lisäksi on erittäin hyväluonteinen ja tiinehtyi ensimmäisestä siemennyksestä, se on heikohkosta jalostusarvostaan (+9) huolimatta ehdottomasti karjan tämän hetken paras lehmä. Toinen mainitsemisen arvoinen ensikko on A.Nuttu ET, (Pirkkulan Ööri-Tron) jonka kaikki 11 mittalypsyä sijoittuivat välillä 28,4-32,1. Näin tasainen lypsykäyrä antaa hyvän perustan kestävyydelle.
Toimilupasiemennyksistä on nyt takana toinen vuosi. Tulokset paranivat selvästi ensimmäisestä vuodesta kokemuksen karttuessa. Vuoden 2001 aikana siemensin 21 kertaa, (+ pari alkionhuuhtelusiemennystä ja muutama samakiimatoisto.) 15 siemennystä, eli 71% tiineytti. Aloituksia oli 17 kpl, joista 13 tiineytti, eli uusimattomuusprosentiksi tuli 76% , (vuonna 2000 60%). Näin pienessä karjassa prosentit vaihtelevat sattuman seurauksena paljonkin, tuleehan siemennyksiä koko vuoden aikana paljon vähemmän kuin seminologille viikossa! Missään tapauksessa toimilupalaisuus ei kuitenkaan ole mahdoton ajatus pienessäkään karjassa, koska pienen karjan jokainen yksilö on helppo oppia tuntemaan myös sisältä, ja omien lehmien käytöksen tunteminen yhdessä siemennysten paremman ajoitusmahdollisuuden kanssa korvaa monin verroin tekniikan puutteen. Niinhän se on että kun kiima on hyvä, lehmä tiinehtyy jos siemenen ylipäätään saa tungettua jonnekin peräpään puolelle...

Leikki
Eräs viime vuoden kohokohdista oli Leikki-lehmän muutto meidän hoiviimme. Uusi-Seelantilainen maailman ayrshirefederaation presidentti Gordon Glentworth osti Leikin Haralan huutokaupasta 26 000 markalla. Tarkoituksena on huuhdella Leikistä alkioita uudelle omistajalleen, koska lehmän siirto Uuteen Seelantiin olisi ollut kohtuuttoman kallista. Leikki aiotaan poi'ittaa normaalisti vähän reilun vuoden välein, ja mahdollisia tyttäriä huuhdellaan ennen ensimmäistä siemennystä. Paikanvaihdos pian poikimisen jälkeen rasitti Leikkiä sen verran, ettei alkioita parista yrityksestä huolimatta vielä saatu, mutta nyt Leikki tiineytetään Kellistä ja ensi syksynä yritetään paremmalla onnella!
Alhaisten sonnit ovat menestyneet hyvin maailmalla: Kahdeksan meiltä myytyä sonnia on tähän mennessä saanut arvostelunsa, ja niistä peräti neljä eli 50% on päässyt valioluokkaan! 2002.1 arvostelussa uutena tulokkaana on +23 indeksipistettä saanut Ojaniemen Vakion poika A.Lööperi, jonka rakennearvostelua ei vielä julkaista. Epävirallisten tietojen mukaan näyttää ensimmäisten 19 tyttären perusteella laskettu arvostelu kuitenkin lupaavalta. Lööperin nimi on perua pitkäaikaiselta kyläkoulumme opettajalta Paavo Öhbergiltä. Lööperin emä Herukka oli korkeatuottoinen ja hyvärakenteinen eläin, joka polveutuu erittäin kestävästä emälinjasta: 60-luvulle asti ei löydy yhtään alle 5 kertaa poikinutta lehmää! Herukka itse jouduttiin poistamaan tiinehtymättömyyden takia. Jätin sen alkiohuuhtelun jälkeen piikittämättä kiimaan ja se jäi ultrauksen perusteella kantamaan kaksosia. Herukka kuitenkin loi tiineyden, eikä sitä enää saatu kantavaksi. Herukan ensimmäinen vasikka Kaisla on myyty Ruotsiin Mats Erikssonille. Mats oli ollut Kaislasta kiinnostunut papereiden perusteella jo aiemmin, mutta kaupat solmittiin lopullisesti Ammujaisissa, joissa tuomarina toiminut Mats valitsi Kaislan luokkavoittajaksi tietämättä, että kyseessä oli juuri se vasikka, josta oli käyty kauppaa jo aiemmin. Herukalta poiki omaan karjaan kolme alkiotytärtä, A.Mustikka ET, A.Misteli ET ja A.Meirami ET, isänään Tronilainen sonni Pinoniemen Etuveto. Näistä Mustikka lypsi ensimmäisellä kaudellaan karjan uuden ensikoiden 305 päivän ennätyksen, yli 10300 kiloa. Herukan emä Ulpukka oli erittäin hyvärakenteinen ja laajarunkoinen lehmä, jonka maailman Ayrshirefederaation pitkäaikainen sihteeri Stuart Thomson rankkasi karjamme ykköseksi rakenteen perusteella meillä käydessään. Ulpukka oli ensimmäisen Alhaisista myydyn ks-sonnin A.Sankarin tytär. Sankari palkittiin aikanaan valtakunnan 10:ksi korkeimmasta jalostusarvosta.
![]() |
||
Herukka |